päivän pohdinta!

Joka hemmetin paikkaan kun menet näät vauvoja, joka hemmetin paikkaan kun menet tuntuu et töllätään kun ei oo lasta. Päässäni kaikuu vaan kysymykset: Eiks teil ny viel oo lapsii, tehän ootte ollu o iät ja ajat yhdes, koskas perheenlisäystä, Joko pieniin päi ollaa, onks teit kolme jo jne. Te arvon ihmiset luuletteko ettemme halua lasta, luuletteko että sitä ei oo yrritetty saatika asiasta lääkärillä käyty. Luuletteko että tää asia on mulle/meille niin helppo että siitä alan avautumaan joka hemmetin välis kaikille. nää on taas näitä päivii ku mun on niin paha mieli. Mun sydän tuntuu raskaalta ja mieli on harmaa. Miks joillekki on suotu se onni jonka lapset tuo mutta joillekki sitä ei anneta vaikka kuinka sitä anois ja pyytäis. Tää taloki tuntuu aina niin tyhjältä. Muistan kun tänne muutin suunnittelin että tosta tulee lasten huone, tonne menee sitten toinen kun ovat kasvannet, mulla oli värimaailmatkin jo niin valmiina. Toinenhan nyt onkin käytössä, hitolapsilla. Ja se tunne ku ekan kerran siihen testiin tuli plussa. ja se tunne ku menetin sen. Jääny siitäkin niin mieleen se miten mun veli tuli nykyisen vaimonsa kanssa kun makasin sänkyllä. Hän tuli ja silitti hiuksiani ja sanoi kyl sä viel saat lapsen älä sure, Niin pieni ele mutta niin suuri.En ole koskaan tuntenu rakastavani ketään niin paljon kun häntä just sillä hetkellä. Hän myöskin soitti silloin miehelleni töihin kun en siihen itse kyennyt. En vaan saanu sanoja suusta. Se päivä oli jotenkin niin synkkä ja muistan miten toivoin että en niitä tunteita enää ikinä joutuisi käymään läpi. Mutta olenhan minä käynyt, monet monet kerrat. Aina vaan pohjalle ja lujaa.
uudestaan sekä uudestaan-.
Kerroin tästä blogista äidille. Ja se jotenkin helpotti. Nyt tiedän että hän tietää mitä käyn läpi ja mitä ajattelen. Olen varma että hän on kyllä paha oloni arvannu ja aistinnu. Näitä asioita kun on niin vaikea puhua kasvotusten. En osaa puhua enkä sitä myöskään halua, Ei oo helppoo olla erillainen, Ei oo helppoo  olla ystävä piiristä se joka ei saa lapsia. Tuntuu että muut suunnittelee ja toteuttaa perheen perustamisensa ja me vain jurrutetaan paikallaan. Anoppi on tällä hetkellä kaikkein pahin. Se syyllistää ja tukahduttaa mut niihin kyselyihinsä ja siihen syyllistämiseensä. Minä kun olen tainut pilata hänen poikansa elämän ku en saa enkä pysty tekemään hänestä mummua. Ei hän näin ole sanonut mutta ymmärtää on antanut kyllä. Samalla hän ahdistaa nurkkaan myös mieheni. Mistä tulikin mieleeni että eilen kun istuttiin vierekkäin sohvalla. Hän otti kädestäni kiinni mutta oli hiljaa. Hetken päästä näin kyyneleen hänen poskellaan ja hän sanoi. Kulta, mää rakastan sua, ja että älä murehdi tulevaa, mitä ikinä se onkin haluan kokea sen sun kans yhdessä.. Niin kauniisti sanottu, Se jotenki helpotti. Tajusin että en todellakaan käy tätä kaikkea yksin läpi.Mulla on tuo mies joka kokee kaiken saman, Yhdessä me jaksetaan päivä kerrallaan <3

Nyt unille <3 Hyvää yötä!