s. 18.5.2010
Elikkäs Viiru on menevä ja niin äidin pikkuvauva ettei tosikaan. Niin rakas kisu <3
Sain viirun mieheltäni hääpäivälahjaksi siis heinäkuussa 2010. Aluksi hän kantoi nimeä pöppiäinen. Myöhemmin hänet sitten kuitenkin ristittiin viiruksi, Hän on ulkonäöllisestikkin täysin minun kissani. Otsassa kun komeilee M-kirjain.
Viiru rakastaa makoilua olkapäällä tai rintakehän päällä. Toki nyt aikuisena hän ei oikein taho pysyä siellä ja sekös poikaa kiukuttaa :D
Viiru on tarkka ruuastaan. Mitkä halvat esim pirkka-murot ei herralle kelpaa. Seassa ei saa olla mm. porkkanaa tai herneitä.. Mutta mitäpä en rakkaan kisuni vuoksi ostais :D
Viiru on hyvin lapsi rakas, hän kurnuttaa ja seurailee nätisti vierestä kun lapset leikkivät. Toki nyt vanhemmiten hän on kuitenkin tajunnut myös sen että aamulla kun lähtee ulos ei tarvitse koko ajan hälinässä olla.
Jokunen aika sitte poika oli hukassa n.2kk. Ajattelin jo että kun talvi oli pahimmillaan, että on pikkunen jo johonkin menehtynyt, jos ei muuhun niin kovaan pakkaseen. Eräänä päivänä hän kuitenkin maukui kotipihalla. Turkki oli täynnä takkuja ja pikkunen oli hyviiiiin laiha. Voi surkeus mikä näky. Mutta tää nainen jaksoi hymyillä ja olla onnellinen. Olin saanut rakkaan pöppiäiseni takaisin. Takkuja pestiin monella eri hoitoaineella, harjattiin, leikattiin. Ostin eläinkaupasta ihan pennun hyvin energia pitoista ruokaa jotta turkki tulisi elivoimaseksi ja viiru saisi vähän lihaa luittensa ympärille. Takuista päätellen oli herra ollut jumissa jossakin missä oli ollut jotain öljyy tai tervaa?!? Oisko jonkun talli? No nyt turkki kuitenkin voi jo hyvin ja pikku mieskin on saanu lihaa ympärilleen.
Raksutan tätä pikkusta niin paljon <3 mamman muru <3
Tässäpä tää nyt suurinpiirtein oli kaikessa komeudessaan. Kyselkää ihmeessä lisää jos haluatte jotain tietää :)
-mondeo ja viiru
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti